Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaa /

Korso

Talvimyräkkä 2015 onnistui yli odotusten

Talvimyräkkä 2015 onnistui erinomaisesti. Tavoitteenamme oli rakentaa perheille riemukas talvipäivä.
Osallistujien ilmeiden ja saamiemme kiitosten perusteella uskomme tavoitteen myös toteutuneen.

Hiihtokilpailuun osallistujia oli enemmän kuin aiemmin, 120 lapsukaista.
Hernekeitto maistui ja sai runsaasti kehuja. Makkarat maistuivat ja letut saivat suut messingille. Leivonnaiset syötiin halulla kahvin ja virvokkeiden kera.
Rekiajelu ja poniratsastus olivat varsinaisia vetonauloja. Hevosenkengän ja kettingin heitto houkuttelivat kilpailuun. VPK:n toiminta oli monen tulevan palomiehen mielestä tosi kiinnostavaa.

Kiitokset kaikille. Osallistujille, järjestäjille ja tukijoille. Myräkästä tuli varmaan itse kullekin ansaitusti hyvä mieli, ei vähiten niille kahdelle pikkutytölle jotka voittivat arvalla punaisen mäkikelkan.
Tilaisuuden tuotto käytetään lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen. 






Kuvat suurenevat klikkaamalla.













Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin